Ennen oman marsun hankkimista suosittelen tutustumista maa- ja metsätalousministeriön laatimiin eläinsuojeluvaatimuksiin ja tällaisen testin tekemistä. Kysymyksissä testataan teidän valmiutta ottaa vastuuta pienen elävän luontokappaleen elämästä. Nämä kysymykset on suoraan lainattu Horst Bielfeldin Marsut -kirjasta (kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1988).
![]() |
1. | Oletteko valmis hoitamaan marsua sen 6, 8 tai jopa 10 vuotta kestävän elämän ajan? |
| 2. | Oletteko selvillä siitä, että marsu vanhetessaan tulee kömpelömmäksi, vaatimattoman näköiseksi ja tarvitsee enemmän hoitoa? Oletteko valmis kohtelemaan sitä silloin yhtä hellästi? Vanha eläin on niin tottunut ympäristöönsä ja ennen kaikkea teihin hoitajanaan, että "sen antaminen hyvään kotiin" ei voi koskaan tulla kysymykseenkään. |
|
| 3. | Hankkisitteko marsullenne niin suuren häkin kuin mahdollista, vaikka se onkin aika kallis? | |
| 4. | Oletteko valmis ottamaan kaksi marsua kerralla maa-ja metsätalousministeriön suosituksesta? Tämä on elintärkeää marsun hyvinvoinnin takia, koska marsu voi jäädä apaattiseksi ja araksi ilman toista lajikumppania eikä ihminen voi koskaan korvata toista marsua. | |
| 5. | Antaisitteko marsun juosta vapaana huoneistossa niin usein kuin mahdollista, vaikka siitä ei tulekaan sisäsiisti, vaikka se jyrsii huonekaluja ja vaikka siitä tippuu karvoja matolle? |
|
| 6. | Harjaisitteko ja kampaisitteko marsun joka päivä? Tämä hoito on tarpeen, jotta marsun turkki pysyisi terveenä ja kiiltävänä. Angoramarsun päivittäinen kampaaminen on erityisen tärkeää, jo ettei pitkä karva takkuuntuisi. |
|
| 7. | Onko teillä joka päivä ainakin yksi tunti aikaa hoitaa eläintä, leikkiä sen kanssa ja rapsuttaa sitä? | |
| 8. | Oletteko valmis luopumaan marsunne vuoksi viikonloppuretkestä tai - jos se sattuu olemaan sairas - jopa lomamatkasta? | |
| 9. | Annatteko eläinlääkärin suorittaa kalliin hoidon tai leikkauksen, jos se pelastaa marsun hengen? | |
| 10. | Hoidatteko sairaan eläimen, vaikka jouduttekin puhdistamaan virtsaa, ripuliulostetta ja mahdollisesti visvaa? | |
| 11. | Voitteko marsun vuoksi luopua tupakoinnista tai ainakin olla tupakoimatta siinä huoneessa, jossa marsu asuu? | |
Jos voitte vastata rehellisesti "kyllä" kaikkiin yhteentoista kysymykseen, olette vastuuntuntoinen eläintenomistaja. Teidän pitäisi hankkia marsu - se on luonanne hyvissä käsissä. |
||
Montako marsua? Tyttö vai poika?
Marsu on laumaeläin ja voi sairastua yksinäisyyttään masennukseen. Ihminen ei koskaan voi korvata marsun omaa lajitoveria, sillä me emme voi olla koko ajan läsnä ja parasta lemmikillemme olisikin ottaa sille toinen marsu kaveriksi. Naarasmarsut ovat rauhallisempia ja tulevat paremmin toimeen toistensa kanssa. Kaksi urosta voivat tapella keskenään ja marsusta riippuen mahdollisesti levittävät täysikasvuisina voimakasta hajua, jos niitä ei leikata 9-12 kuukauden ikäisenä. Naaras ja uros marsu tulevat kyllä toimeen, mutta uros pitäisi leikata ennen kuin se laitetaan samaan koppiin naaraan kanssa. Tällöin vältytään perheenlisäykseltä, jota saattaa tapahtua neljä tai viisikin kertaa vuodessa. Muista silti, että poikamarsu saattaa tulla sukukypsäksi jo alle 2 kuukauden ikäisenä.
Lyhytkarvainen ja rusettimarsu ovat yhtä helppohoitoisia. Rusettimarsulle pitää vain hankkiä turkin hoitoon harjan lisäksi pieni kampa. Pitkäkarvaista marsua pitää joka päivä useamman kerran harjata. Itse en ole perehtynyt marsunäyttelyihin ja suosittelenkin, että jos haluat marsusta ihan vain uuden perheenjäsenen, silloin lyhytkarvainen marsu on helpompi vaihtoehto.
Jotkut lemmieläinkirjat saattavat varauksella suositella kanin ja marsun laittamista samaan koppiin. Itse en henkilökohtaisesti moista suosittele, vaikka kani saattaisikin olla pieni, sillä on kova potku takajaloissa ja marsu ei osaa puolustautua moiselta.
